maanantai 27. helmikuuta 2017

Kutsu Etelä-Savon tiedeseura Ry:n vuosikokoukseen


N YT TARVITAAN JOPA ETELÄ-SAVON TIEDESEURAA PELASTAMAAN  MITÄ  PELASTETTAVISSA ON!

   
               ARVOISA TIEDESEURAN JÄSEN TAI JÄSENYHTEISÖN EDUSTAJA

Etelä-Savon tiedeseuran vuosikokous pidetään Savonlinnan Joel-kirjastossa keskiviikkona  15.3.17 klo 16.. Tervetuloa edistämään Savonlinnaa korkeakoulukaupunkina, tukemaan käytännön tutkimusperusteista kehittämistyötä Etelä-Savossa sekä innostamaan kansalaisia tieteisiin ja tieteelliseen tutkimustoimintaan.

Kahvit tarjotaan ja ystäviä voi ottaa kokoukseen mukaan.     

Oheisena on vuoden 2016 toimintakertomus, joka toivottavasti kiinnostaa ja josta myös keskustellaan.

Kokouksessa käsitellään myös toimintasuunnitelmaa, joka on oheisena ja sitä varten johtokunta pyytää myös jäseniltä ehdotuksia.

Mitä toivotaan tulevalta toiminnalta? Miten esimerkiksi tulisi nykyisessä yliopistosekoilussa viedä käytännön tasolle tiedeseuran aloittama  HUB-projekti? Mitä aiheita otettaisiin esille tulevissa seuran tilaisuuksissa? Vastauksia ja ehdotuksia voi myös ennakolta lähettää seuran sihteerille Juhani Heiskalle osoitteeseen  heiska@sci.fi.

Hallituksen puolesta  

Juhani Heiska  






sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Ehdotus Savonlinnan uudeksi yliopistokeskukseksi

Korkeakouluseminaarien sekä Tiedeseurassa käytyjen keskustelujen pohjalta rakennettu ehdotus Savonlinnan uudeksi ja uudenlaiseksi yliopistokeskukseksi on katsottavissa  ja tulostettavissa täältä.


tiistai 25. lokakuuta 2016

Toinen korkeakouluseminaari

Etelä-Savon tiedeseura ry järjestää sarjassa toisen korkeakouluseminaarin 

Savonlinnan kaupungin valtuustosalissa 16.11.2016 klo 17-20.

Tilaisuus on tarkoitettu kaikille tieteestä, tutkimisesta sekä opiskelusta kiinnostuneille. 

Tilaisuus on maksuton.

Tervetuloa rakentamaan uudenlaisia korkeakoulutoimintoja Savonlinnan seudulle!

Tilaisuuden ohjelma


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Korkeakoulutuksen uudet mahdollisuudet Saimaan alueella ja Savonlinnan seudulla


SEMINAARI Savonlinnan lyseon lukiolla 29.7.2016

Seminaari pyrki kokomaan yhteen koulutuksen ja tutkimuksen parissa työskenteleviä sekä niistä kiinnostuneita ihmisiä pohtimaan Saimaan alueella tarjottavan opetuksen ja tutkimustoiminnan kehittämistä vastaamaan nykyistä paremmin niin yritysten, julkisten organisaatioiden kuin yksittäisten ihmisten tarpeita jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. 
Seminaari etsi vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

-       Mitkä taidot ja osaamiset korostuvat tuloksellisessa työssä tulevaisuudessa?
-       Miten koulutusta ja tutkimusta uudelleen organisoimalla voidaan edistää opiskelijoiden ja asukkaiden luovuutta ja innovatiivisuutta?
-       Miten yliopisto- ja korkeakoulutoimintoja tulisi organisoida Suomessa ja erityisesti Saimaan alueella?
-       Auttaako keskittäminen ja erikoistuminen ratkaisemaan Suomen ja erityisesti Saimaan alueen haasteita vai tulisiko meidän tavoitella verkostoitumista, poikkitieteellisyyttä ja panostaa koulutuksessa laaja-alaiseen osaamiseen?

Tilaisuuden ohjelma ja esityskalvot

I Teema: Yliopisto nyt ja tulevaisuudessa

Klo 9.30       Tilaisuuden tavoite ja ohjelma
Etelä-Savon tiedeseuran ry:n puheenjohtaja professori emeritus Jorma Enkenberg (kalvot)
Klo 9.40       Tervehdyspuhe
Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine
Klo 10.00     Kansallista elinvoimaa korkeakouluverkostosta 
Professori Göte Nyman, Helsingin yliopisto (esityskalvot)
Klo 10.30     CH - Creativity Hub opens the way to generalistic thinking! Innovaattori Eric Chiavi, Davos, Sveitsi (esityskalvot)

II Teema: Saimaan alueen vahvuudet

Klo 11.00     Pyydetyt puheenvuorot
Heikki Saastamoinen, Mikkelin ammattikorkeakoulun rehtori
Etelä-Savon vahvuudet
Pentti Mäkinen, Etelä-Savon maakuntajohtaja (esityskalvot) 
Saimaan alueen vahvuudet
Marjukka Aarnio, teollisuusneuvos, Työ- ja elinkeinoministeriö (esityskalvot)

III Teema:   Saimaan alueen koulutuksen ja tutkimustoiminnan kehittäminen

Klo 13.00     Speakers’ corner
Savonlinnan opettajankoulutusten anti kansallisesti ja kansainvälisesti
Professori Laura Hirsto (kalvot)
Korkeakoulutoiminnan kehittäminen Savonlinnassa
Johtava rehtori Mikko Ripatti (kalvot)
Savonlinnan uusi kampus
Professori emeritus Jorma Enkenberg/Etelä-Savon tiedeseura ry (kalvot)
klo 14.40
Yhdessä
Elli Aaltonen, Ylijohtaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto (esityskalvot)
Klo 15.00     Seuraavista askelmerkeistä päättäminen.

Lataa kaikki esityskalvot yhtenä dokumenttinä täältä.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Saimaa Summit - Saimaan korkeakouluseminaari Savonlinnassa 29.7.2016

Etelä-Savon tiedeseura ja Savonlinnan yrityspalvelut Oy järjestävät 29.7.2016 klo 9.30 alkaen Savonlinnan Lyseon juhlasalissa korkeakoulutuksen mahdollisuuksia käsittelevän seminaarin.  

Seminaarissa alustavat professori Göte Nyman Helsingin yliopistosta sekä innovaattori Erich Chiavi Davosista.

Saimaan alueen sekä Savonlinnan seudun paikallisia vahvuuksia valottavat maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, rehtori Heikki Saastamoinen Mikkelin ammattikorkeakoulusta sekä teollisuusneuvos Marjukka Aarnio Työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Tilaisuuden päätöspuheenvuoron käyttää ylijohtaja Elli Aaltonen Itä-Suomen aluehallintovirastosta.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. 
Tervetuloa mukaan!


Lounas- ja kahvitarjoilun järjestämistä varten tilaisuuteen on tarpeen ilmoittautua etukäteen. 

Ilmoittautumisen tulisi tapahtua viimeistään tiistaihin 26.7.2016 (Huom! alkuperäisestä jatkettu aika)  mennessä verkkolomakkeella täällä.


Mikä on sinun ideasi korkeakoulutuksen kehittämiseksi Saimaan alueella? Jaa se täällä.


Tilaisuuden taustaa


Ohjelma




ks. myös Saimaa Summit!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Korkeakouluverkon karsiminen nykyisestään vaarantaa Etelä-Savon ja koko itäisen Suomen kehityksen

Etelä-Savon Tiedeseura ry. esittää huolensa korkeakouluverkkoon kohdistuvista säästöistä ja karsimisesta ja vaatii valtiolta toimenpiteitä tutkimukseen ja koulutukseen perustuvan aluekehityksen turvaamiseksi. Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen keskittäminen Joensuuhun ja Mikkelin yliopistokeskuksen toiminnan supistaminen uhkaavat lopettaa käytännössä lähes kaiken maakunnassa toteutettavan yliopistollisen tutkimuksen ja koulutuksen. Säästöillä ja korkeakouluverkon karsimisella tulisi olemaan lamaannuttava vaikutus koko Itä-Suomen taloudelliseen ja henkiseen kehitykseen. Erityisen vakavia vaikutukset tulisivat olemaan Etelä-Savolle.

Kestävä aluekehitys tarvitsee tuekseen uudenlaisia innovaatiotoiminnan ekosysteemejä, joissa korostuvat vahva poliittinen johtajuus, tutkimus- ja kehityshaasteiden tiedostaminen sekä niihin yhdistyvä tutkimustoiminta ja koulutus. Välttämättömiä ovat myös kehittämistoimintaan sitoutuminen, monipuoliset rahoituskanavat sekä toimijoista ja yhteisöjen jäsenistä muodostuvat seudulliset verkostot.

Tutkimus, tiede ja yliopistot eivät voi toimia ja olla rakentamassa edellä kuvatun kaltaisia ekosysteemejä neljän vuoden kulloistenkin poliittisten intohimojen määrittäminä, vaan pitkäjänteisemmin omista lähtökohdistaan. Mikäli suunniteltu korkeakouluverkon karsiminen toteutetaan, alueellinen innovaatio- ja kehittämistoiminta Itä-Suomessa ei tule saavuttamaan sille asetettuja odotuksia. Samalla Etelä-Savon ja koko Itä-Suomen kehitysedellytykset heikkenevät merkittävästi.

Etelä-Savon maakunnan väestö on keskimäärin heikoiten koulutettua Suomessa. Väestörakenne on ikääntynein sekä muuttotappio ja alueen työttömyys Pohjois-Karjalan ja -Savon ohella valtakunnan korkeimpia. Yksityisen sektorin työpaikkoja on alueella vähiten valtakunnassa. Suunniteltavat toimenpiteet ovat ristiriidassa kestävän seudullisen ja aluekehityksen kanssa. Itäisen Suomen myönteisen kehityksen varmistamiseksi korkeakoulutusta, alueella tehtävää tutkimustoimintaa sekä innovaatiojärjestelmää tulisi karsimisen sijaan vahvistaa ja monipuolistaa.

Ollaanko nyt saattamassa maakunnat vastakkain ja tietoisesti ajamassa alas koko Itä-Suomea? Vaikuttaakin, että Opetus- ja kulttuuriministeriössä on otettu käyttöön 70-luvun suunnitteluopit. Toisin kuin 1970-luvulla nyt valtakunnallisen korkeakouluverkoston rakenteeseen halutaan puuttua sitä karsien ja näin heikentäen Itä-Suomen alueen osaamisperustaa turvannutta korkeakouluverkostoa. Pyrkimys korkeakoulujen tieteenalojen järkevään mitoittamiseen on perusteltua, mutta se ei saa tarkoittaa kattavan ja korkeatasoisen suomalaisen osaamisen rekrytointiperustan murentamista.

Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampukselle ja erityisesti sen opettajankoulutusyksikköön on vuosikymmenien saatossa kehittynyt profiloitunut, uutta luova, paikallisesti vaikuttava ja kansainvälisesti  verkostoitunut tiedeyhteisö. Yhdellä harkitsemattomalla päätöksellä tiedeyhteisöön kerrostunut yhteiskunnan arvokkain infrastuktuuri voidaan tuhota ja sen myötä kehitykselle välttämätön alueellinen ja paikallinen sosiaalinen ja henkinen pääoma.

Tieteellisen toiminnan ja tiedeyhteisön merkitys alueilla on paljon enemmän kuin pelkkä lyhyen ajan talouden ja hallinnon intressien palveleminen. Itä-Suomi menestyy vain Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien yli tapahtuvalla avoimella yhteistyöllä. Tähän yhteistyöhön tarvitaan kaikissa näissä maakunnissa toimivaa Itä-Suomen yliopistoa.  Etelä-Savon tiedeseura peräänkuuluttaa valtiolta toimia maakunnan nykyisen korkeakoulutoiminnan edelleen kehittämiseksi.


Etelä-Savon tiedeseura ry